Alusvaatemyyjä, Turku
Etsimme asiakaspalvelutaitoista myyjää!
Asiakkaamme Wau lingerie on vuonna 2016 perustettu turkulainen alusvaatemyymälä, jonka ammattitaitoiset myyjät auttavat liikkeen asiakkaita löytämään aina sopivimmat tuotteet. Waun tiimi palvelee asiakkaitaan yksilöllisesti tarjoamalla alan parhaimpia ja laadukkaimpia tuotemerkkejä.
Työn kuvaus:
Alusvaateliikkeen myyjän työtehtäviin kuuluu mm. asiakkaiden neuvontaa, myyntitehtäviä, liikkeen järjestelyä sekä kassatyöskentelyä. Työssä tärkeintä on ihmisten huomioiminen ja palvelu oikealla tavalla, sekä aito innokkuus ja kiinnostus alan tuotteita kohtaan. Tehtävässä menestyminen edellyttää todellista myyntitaitoa ja silmää asiakaspalvelutilanteisiin.
Tuotekirjaukset varastonhallintajärjestelmään ovat myös osa päivittäistä rutiiniasi, joten IT-taidot ja erilaisten ohjelmistojen sujuva käyttö ovat suureksi eduksi.
Tehtävään etsitään osa-aikaista tai tarvittaessa työhön kutsuttavaa tekijää. Työvuoroja on tarjolla mm. tuurausvuoroissa sekä kiireaikoina. Työn aloitus on joulukuun aikana.
Waun tiimi jakaa innostuksen alusvaatteisiin ja huippulaatuiseen asiakaspalveluun. Wau lingerie sijaitsee aivan Turun keskustan tuntumassa, joten voit helposti käyttää julkista liikennettä saapuessasi työpaikalle.
Odotamme:
Etsimme hymyilevää ja positiivista asiakaspalvelun ammattilaista, joka todella nauttii myynnistä. Toivomme, että sinulla on taitoa tunnistaa asiakkaiden tarpeet ja olet valmis auttamaan löytämään juuri heille sopivat alusvaatteet. Alusasujen myynnin parissa tarvitaan myös luontevaa hienotunteisuutta, joten toivomme, että koet tahdikkaan vuorovaikutuksen vahvuudeksesi.
Arvostamme kaikenlaista aiempaa asiakaspalvelukokemusta, erityisesti kaupan alalta tai vaateliikkeistä. Jos olet myynnillinen, oma-aloitteinen ja nautit ihmisten auttamisesta, saata olla etsimämme henkilö!
Liity Wau lingerien tiimiin, jossa yhdistyvät alusasujen asiantuntemus ja huippuluokan asiakaspalvelu!
Tarjoamme:
- arvokasta työkokemusta ja mahdollisuuden kehittyä alalla.
- joustavuutta oman elämäntilanteesi mukaan.
- kattavan perehdytyksen tehtäviin ja mukavan työyhteisön.
- kilpailukykyisen työehtosopimuksen mukaisen palkan osaamisen ja koulutuksen mukaan.
- lakisääteisen työterveyshuollon yksityisellä palvelun tarjoajalla sekä myöhemmin vapaaehtoiset sairaudenhoidon palvelut.
Henkilöstöliigan työtyytyväisyyskyselyssä saimme kiitosta työntekijöiltämme tasa-arvoisesta ja yhdenmukaisesta kohtelusta ja toimivasta viestinnästä ja tiedottamisesta. Työtyytyväisyyskyselyssä saimme työntekijöiltämme positiivista palautetta myös Henkilöstöliigan, vuokratyöntekijöiden ja asiakasyritysten välisestä, hyvin toimivasta yhteistyöstä.
Haku
Kiinnostuitko? Hienoa! Jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana.
Täytäthän ensisijaisesti hakemuksen kotisivuillamme. Valitettavasti sähköpostihakemuksia emme aina ehdi käsitellä.
Henkilöstöliiga:
Yli 17-vuotias Henkilöstöliiga on Etelä-Suomen vahvimpia henkilöstöpalvelualan yrityksiä. Satojen työntekijöidemme joukosta löytyy teollisuuden‑, logistiikan- ja kiinteistöalan osaajia, sekä toimistotyön ja palvelualan työntekijöitä. Olemme aktiivinen asiantuntijayritys ja tavoitteenamme on saada työntekijämme viihtymään. Henkilöstöliiga on Henkilöstöpalveluyritysten liiton jäsen. Henkilöstömme on vakuutettu Pohjolassa tapaturmien varalta ja työterveyshuolto on järjestetty Mehiläisessä.
Liity satojen tyytyväisten henkilöstöliigalaisten joukkoon!
Yhteyshenkilö: Jenni Söderholm, p. 0207 129 607 (Ark. klo 816), jenni.soderholm@henkilostoliiga.fi
Työpaikan osoite: Turku, Varsinais-Suomi
Työ alkaa: Sopimuksen mukaan
Työaika: Osa-aikainen / Muu osa-aikatyö
Työn kesto: 3 6 kk
Palkkaus: Kaupan B1 TES
Paikkojen lkm: 1
Haku päättyy: 4.12.2023
Ilmoitus jätetty: 27.11.2023
Ilmoitusnumero: 14501584